Ajankohtaista
Kahvitauko paljastaa työpaikan hengen
Työpaikasta kielii paljon se, vallitseeko siellä kahvirauha, kahvisota vai kahvilakko.
Eräs työntekijä kertoo, kuinka hänen entisen työpaikkansa tolkuttoman hyvä henki muuttui yhtäkkiä tosi kehnoksi. Moni sanoi, ettei viitsi enää käydä kahvilla tai että kahvitauolla on ankeaa. Aikaisemmin kahvitauot olivat olleet päivän huippuhetkiä: kahvikupin ääressä puhuttiin sekä asiaa että asian vierestä, tieto kulki ja uusia ideoita ylsi työhön saakka.
Työelämän asiantuntijoiden mukaan pieni kahvitauko kertoo paljon työpaikan yleisestä ilmapiiristä.
”Kun kahvihuoneessa vallitsee vapautunut tunnelma, työntekijät pystyvät latautumaan tauolla. Jos työpaikan henki taas on huono, osa ei käy kahvilla ollenkaan tai kahvittelu tehdään pienemmissä kuppikunnissa”, sanoo Työterveyslaitoksen organisaation kehittämisen palvelukeskuksen päällikkö Jalmari Heikkonen.
Psykologi Anna Tienhaara Työterveyslaitokselta on huomannut kahvinjuonnin –tai sen puutteen– nostavan pintaan pulmia, jotka kertovat ihan muista ongelmista. Taustalla voi olla mitä vain työnjaon epätasapainosta kiusaamiseen. Tienhaaran mukaan esimiehen pitää ehdottomasti puuttua tilanteeseen.
”Ei pidä ajatelle, että kyllä aika korjaa asian”, Tienhaara korostaa.
Kahvitilasta luopuminen ei ole hyvä ratkaisu: yhteisen kahvirituaalin lopetus kaventaa entisestään työpaikan yhteisöllisyyttä.
”Kahvitilasta luopuneet työpaikat ovat menettäneet jotain”, Tienhaara sanoo.
Lue juttu loppuun Talouselämän verkkosivustolta
Joulukalenterin suklaakilpailu ratkesi
Joulukalenterin Lucian päivän luukussa 13.12 saattoi voittaa käsintehtyjä konvehteja joko itselleen tai jakaa joulumieltä kaverille onnettaren suosiessa. Arvonnassa onnekkaita olivat:
Anne Flyktman
Anne Siljander
Anneli hiekkanen
Anneli Katajaranta
Antti Päivärinta
Ari Keränen
Arja Björkskog
Arja Pääkkönen
Asko Käkelä
Aulikki Parovuori
Blomqvist Isa
Carita Hannelin
Elisa Pääkkönen
Erja Kärnä
Hanne Grönlund
Hebe Reilamo
Heidi Pennanen
Heidi Rajavuori
Heikki Malinen
Heini Reponen
Helena Salomaa
Heli Erkkilä-Lehto
Henna Siven
Henrik Harvo
Hilja Julin
Honkaheimo Heidi
Ida Tapiola
Ilkka Aarto
Jaana Hyvönen
Jaana Leppänen
Jaana Salmivuori
Jaana Turunen
Jari Korkkonen
Joakim Eklund
Johanna Järvelä
Johanna Rautio
jouko luukka
Jukka Ketola
Jukka Manninen
Jukka Vallin
Kankaanpää Arto
Karin Paturi
Kenneth Åstrand
Kimmo Kopakkala
Kirsi Kataja
Kirsi Roche
Kristiina Mauranen
Leena Pesämaa
Leila Koski
Malla Keränen
Marianne Karppinen
Maritta Kota-aho
Marja-Leena Mäenranta
Marjo Marjamaa
markku vertala
Mathias Ukskoski
matti järvinen
Matti Närhi
merinen tuula
Merja Sahlström
Merja Virsu
Minna Kalavainen
Minna Parviainen
mirja metsäsalmi
Nina Sundell
Oili Soikkeli
Osmo Valkealahti
Pasi Ruokamo
Pauli Huuhtanen
Pekka Alvinen
Petri Raitanen
Pietilä Arja
Pieviläinen Kirsi
Piia Tammi
Pirkko Vanhanen
Päivi Majuri
Reija Viman
Riitta Mattila
Riitta Parikka
Riitta Rautio
Riitta Sohlström
Risto Laiho
Saila Mäkipää
Sara Suojalehto
Sari Lähdesmäki-Kiuru
seija backman
Seija Vänttinen
Silja Wallstedt
sirkka-liisa korkela
Sirpa Tuomaala
Stefano Pasulli
Tarja Rinta-Jouppi
Taru Luntta
Teija Partanen
Terhikki Mäkelä
Tiina Peltonen
Titta Kaartinen
Torvald Björkqvist
Tuija Antola
Uitto Petteri
Autobarin joulukalenteri sai lahjoittajat liikkeelle
Autobar odottaa tänä vuonna joulua yhdessä asiakkaiden kanssa. Joulukalenteri muistuttaa tarpeellisista askareista ennen joulua, antaa vinkkejä jouluvalmisteluihin sekä luo hyvää joulumieltä sitä erityisesti tarvitseville.
Toisessa kalenteriluukussa oli mahdollisuus lahjoittaa 10 kuppia kahvia vähäosaisille yhdellä klikkauksella. Veikko ja Lahja Hurstin avulle kerättiin yhteensä huimat 4000 kuppia kahvia. Joulukalenteriin voi osallistua Facebookin lisäksi myös verkkosivuillamme.
Katso kuvat lahjoituksesta Facebookista
Töissä kuuluu saada kunnon kahvia
Työpaikan kahviautomaatti lupaa nappia painamalla espressot, macchiatot, latet ja cappuccinot. Kone liruttaa kuppiin haaleaa ja ruskeaa litkua, josta saa vatsansa sekaisin. Useassa työpaikassa kahvi onkin saanut sijaisnimen kura...
Autobar on alansa ykkönen Suomessa
Autobar nousi Taloustutkimuksen tekemän kyselytutkimuksen tuloksissa toimialansa ykköseksi Suomessa. Imagoa kuvaavaksi yleisarvosanaksi Autobar sai 7,49 (asteikko 1-10), joka oli toimialan korkein.
Vastaajien mielestä Autobar oli tutkituista yrityksistä paras peräti viidellä osa-alueella yhdeksästä: juomien laadussa, huolto- ja puhdistuspalvelussa, laitevalikoimassa, käyttöopastuksessa ja myyjien asiantuntemuksessa. Lähes 60 prosenttia vastaajista antoi Autobarille arvosanaksi 8-10.
Automaattihankinnoista päättävien mielikuvat Autobarista entistä myönteisempiä
Taloustutkimuksen touko-kesäkuussa 2011 tekemän valtakunnallisen Toimisto 2011 –kyselyn yhteydessä tutkittiin eri toimialojen toimistoihin laitteita, tarvikkeita ja kalusteita toimittavien yritysten imagoa, vahvuuksia ja heikkouksia. Kahviautomaattialan yrityksiä oli mukana kuusi, ja niitä koskeviin kysymyksiin vastasivat ko. laitteiden ja palveluiden hankinnasta päättävät henkilöt.
Vuosittain tehtävässä kyselytutkimuksessa vastaajat ovat jo viitenä peräkkäisenä vuotena rankanneet Autobarin kahviautomaattitoimittajien ykköseksi huolto- ja puhdistuspalvelun sekä käyttöopastuksen osalta. Toimisto 2011 –tutkimuksen mukaan arviot Autobarin yrityskuvatekijöistä ovat nousseet viime vuodesta.
Tutkimustulokset kertovat, että kahviautomaattitoimittajaa valittaessa selvästi tärkeimpinä tekijöinä pidetään juomien laatua, laitteiden toimintavarmuutta, hintatasoa sekä huolto- ja puhdistuspalveluja.
Lisätietoja
Timo Pietilä, toimitusjohtaja
Autobar Finland Oy
timo.pietila(at)autobar.fi
Kahvi- ja palveluautomaattitoiminnan yritys Autobar Finland Oy osti Abran
Autobar Finland Oy kasvatti markkinajohtajuuttaan ja osti 3.6.2011 Sodexon omistaman Abra-yhtiön, joka on erikoistunut kahvi- ja automaattiliiketoimintaan.
Yritysten tauko- ja välipalatarjoiluihin erikoistunut yhtiö Autobar Finland Oy kasvatti markkina-asemaansa yrityskaupalla.
– Ostamalla Abran liiketoiminnan Autobar Finland Oy laajentaa osaamistaan erilaisissa palveluautomaateissa ja jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista, Autobar Finland Oy:n toimitusjohtaja Timo Pietilä kertoo.
Autobar Finland on osa suurta konsernia
Autobar Finlandin valikoimiin kuuluvat yritysten tauko- ja välipalatarjoiluihin tarkoitetut kahvi-, ruoka-, kioski-,lähdevesi- ja virvokeautomaatit sekä niihin liittyvät tarvikkeet ja monipuoliset palvelut.
Autobar Finland Oy kuuluu kansainväliseen Autobar Group -konserniin. Se toimii 11 maassa ympäri Eurooppaa. Vuonna 1976 perustettu Autobar Finland Oy on maassamme kahvi- ja palveluautomaattitoiminnan laatu- ja markkinajohtaja. Autobar Finland on saanut ensimmäisenä suomalaisena vending-yrityksenä kaksi ISO-laatusertifikaattia.
Autobar Finlandin henkilöstö kasvaa yritysoston myötä 160 ammattilaisen joukoksi. Autobar Finland Oy jatkaa toimintaansa samalla nimellä.
Lisätietoja
Timo Pietilä
toimitusjohtaja
Autobar Finland Oy
Autobar Finland Oy on täyden palvelun vending-yritys, joka kuuluu kansainväliseen Autobar Group -konserniin. Se toimii 11 maassa ympäri Eurooppaa. Vuonna 1976 perustettu Autobar Finland Oy on maassamme alansa laatu- ja markkinajohtaja. Henkilöstöä on noin 125. Pääkonttori sijaitsee Vantaalla, aluekonttoreita on ympäri Suomen. Autobar Finland on alan ainoa laatu- ja ympäristösertifioitu yritys. Autobar Group -konserni tarjoaa päivittäin 6 miljoonaa juoma-annosta ympäri maailman.
http://www.talouselama.fi/yrityskaupat/article639509.ece
http://www.deski.fi/page.php?page_id=9&tiedote_id=13323
20.12.2010
Autobar tekee hyvää!
Autobar on joulumielellä. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön perinteisissä itsenäisyyspäivän ja jouluaaton juhlissa nautitaan tänä vuonna Autobarin lahjoittamaa Pelican Rouge kahvia. Itsenäisyyspäivänä lumiselle Hakaniementorille kokoontui arviolta 800 itsenäisyyspäivänjuhlijaa, mukana oli myös vajaa kymmenen kansanedustajaa. Jauhelihakeitto, voileivät ja pullakahvit tarjoiltiin nälkäisille Köyhien Itsenäisyyspäivän viettäjille noin viidenkymmen vapaaehtoisen voimin. Rauhallisesti sujuneissa juhlissa ohjelmasta vastasivat Koiton Laulu ja Paleface.
Jo traditioksi muodostunutta Köyhien Joulua vietetään Helsingin Kisahallissa jouluaattona. Joulumieli luodaan vähäosaisille vapaaehtoistyönä ja ruokalahjoitusten avulla. Kisahalliin luotuun ruokasaliin mahtuu kerralla vajaa tuhat ruokailijaa, yhteensä jouluaterialla käy parisentuhatta syöjää. Joulutunnelmaa kohottaa myös vajaan tunnin mittainen esimerkiksi musiikkiesityksistä koostuva ohjelma.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on jo monena vuonna tullut tuomaan tervehdyksensä Köyhien Jouluun. Saapa nähdä maistuuko myös presidentille kupillinen Autobarin kahvia. Lue lisää Köyhien joulusta!
23.3.2010
Autobar tukee Raide Ry:tä
Olemme mukana tukemassa Nuoriso-, perhetuki- ja tiedostusyhdistys Raide Ry:n toimintaa. Lisätietoja Raide Ry:n toiminnasta: www.raide.info.
3.2.2010
Pienennä hiilijalanjälkeäsi
Suomessa suositaan edelleen alumiinin käyttöä pakkausmateriaalina. Synteettisen materiaalin hiilijalanjälki on kuitenkin 35-40% pienempi kuin alumiinin. Lähes kaikki Autobarin omat tuotteet ovat nyt pakattu alumiinivapaisiin pakkauksiin.
ICS tuotteet ovat tuotettu ja pakattu äärimmäisellä huolellisuudella. Ulkoiset tekijät kuten happi, kosteus, lämpötila ja UV-valo voivat vaikuttaa tuotteisiin negatiivisella tavalla. Sen vuoksi on hyvin tärkeää että tuotteet ovat pakattu sellaiseen pakkaukseen joka suojaa sisältöä mahdollisilta haittatekijöiltä.
Perinteisesti ohutta alumiinikerrosta on käytetty pakkauksissa suojaamassa sisältöä mahdollisilta ulkoisilta haittatekijöiltä, jotka voisivat aiheuttaa tuotteen pilaantumisen. Alumiinin valmistaminen on kuitenkin radikaali prosessi. Raaka-materiaalin hankkimiseksi tehtävät kaivaukset vahingoittavat luontoa, usein trooppiset sademetsät saavat kärsiä. Koko alumiinintuotantoprosessilla on huomattavat negatiiviset vaikutukset ympäristöön.
Synteettinen materiaali korvaa alumiinin
Läpi vuosien markkinoille on tullut uusia synteettisiä pakkausmateriaaleja, jotka suojaavat tuotteita erinomaisesti ulkoisilta haittavaikutuksilta. Kun katsotaan CO2 päästöjä yhtä materiaalikiloa kohden, synteettisen materiaalin hiilijalanjälki on 35-40% vähemmän alumiiniin verrattuna. Alumiiniton pakkauskin on kuitenkin jätettä, jona se täytyy myös huomioida.
Jo ennen kuin ICS:lle myönnettiin ISO 14001 sertifikaatti vuonna 2003, he alkoivat käyttää alumiinivapaata materiaalia standardinaan. ICS käyttää pakkausmateriaalissaan mukana EVOH- (etyylivinyylialkoholi) muovikalvoa, jota käytetään kahden kerroksen (Polypropeeni, PP ja Polyeteeni, PE) välissä. Näin pakkaus suojaa sisältöään erinomaisesti ulkoisia haittatekijöitä vastaan taaten samalla tuotteen tuoreuden ja hyvän säilyvyysajan.
Elintarviketurvallisuus hyötyy alumiinivapaista pakkauksista myös, kun tuotteiden lopputarkastukseen käytetään metallinpaljastimia. Alumiinivapaat pakkaukset voidaan hävittää energiajakeena.
"Joulukalenterin suklaakilpailu ratkesi"
"Autobarin joulukalenteri sai lahjoittajat liikkeelle"
"Töissä kuuluu saada kunnon kahvia."
"Autobar on alansa ykkönen!"


